Itsensä ja vastausten etsiminen suuriin kysymyksiin on nykyisin kovin vaivatonta. Jos mieltäni painaa esimerkiksi miksi olen olemassa, hakukone yrityksestä riippumatta lykkää eteeni linkin sosiaali- ja mielenterveyspuolen palveluihin. Nice. Jos taas etsin vastausta akuutimpaan pulmaan, kuten pahaksi äityneeseen jalkasilsaan, näytölle ilmestyy valikoima lääkefirmoja, ja tohtori Tolosen parhaat kotiniksit. Testattu on.
Kukapa meistä ei olisi käyttänyt jonkin tietyn hakukoneen palveluja tarkoituksenaan selata paikallisten yritysten tarjontaa? Esimerkiksi tyttäreni koki Suomen itselleen ahtaaksi päättäen lähteä Au pairiksi, no jonnekin. Hän oli kuullut kavereiltaan kaupungissamme toimivasta alan yrityksestä, muttei tietenkään muistanut sen nimeä, eikä kehdannut kysyä kavereiltaan, koska täytettyään kahdeksantoista hänestä oli tullut ihminen, joka ei tarvitse muiden apua.
Kahden tunnin jälkeen tyttäreni oli käyttänyt mitä mielikuvituksellisimpia hakuvaihtoehtoja etsimäänsä kuitenkaan löytämättä. Nähdessäni miten tuska riipi pienen tyttöni vapauden kaipuuta ehdotin hänelle, että hän hakisi meille perhepitsan Amarillosta. Ja olutta, kaupasta. Samalla hän ilmoitti käyvänsä jättämässä poikakaverinsa, sillä kaukosuhteet ei kuulemma toimi. Ainakin minulla on aikaa, ajattelin.
Volvomme yskähdellessä putkistoaan puhtaaksi pihatiellä, ryntäsin tiedon alttarille tuomittavaksi. Tunnin kuluttua, kun sormieni päät olivat menneet valkoisiksi tiukasta ristipuristuksesta, päätin tehdä yhden yksinkertaisen haun yksinkertaisilla sanoilla: Au pair Oulu. Selattuani lävitse 17 ensimmäistä sivua löysin – tai luulin löytäväni – etsimäni, tai siis sen mitä tyttäreni etsi, tai mitä luulin hänen etsivän, tai en minä tiedä, tämä tytön yksinhuoltajana oleminen sekoittaa joskus ajatukseni.
Illalla hangatessani viimeisiä sinihomejuustokakkaroita parraltani olin valmis aukaisemaan suuni , kun tyttäreni ilmoitti, ettei hän aio lähteä mihinkään Au pair hommiin, koska yks Teija oli lähtenyt melkein itkien Ranskasta, ja Jaskakin oli kuulemma sanonu, että sen tutun tuttu pystyy järkkäämään sen Toppilan Ärrälle osa-aikatöihin, joten kauemmaksi on turha lähteä. Selvä.
Eli nyt minun pitäisi varmaan itsekin miettiä miksi minä kirjoitin tämän, ja mikä tämän tarinan tarkoitus oikein oli. Mahdollisten lukijoiden ajan säästöksi olisi kai yksinkertaisesti todettava, että en minä tiedä, mutta silti minusta tuntuu, että jos kaupungin ainoan Au pair -yrityksen nimi olisi ollut vaivattomammin löydettävissä, luulen, että tyttäreni olisi ainakin klikannut linkkiä. Olisiko niin, että jos haluat vastauksesi olevan löydettävissä, se ei voi hukkua vaihtoehtojen sietämättömään tulvaan.
Lauri-Veikko
